Finlayson Suomen seitsemänneksi innovatiivisin yritys
Mannan omistama Finlayson valittiin jo toistamiseen Suomen kymmenen innovatiivisimman yrityksen joukkoon. Kansallinen Finnish Innovation Index -kysely mittaa suomalaisten kuluttajien käsitystä siitä, kuinka innovatiivisia toimialat ja yritykset ovat.
Tämä tunnustus tekee nöyräksi. On hienoa tekstiilialan edustajana saada tällainen huomionosoitus ja osoittaa, että innovaatiot ovat muutakin kuin pelkkää teknologiaa. Meidän toimintaamme ajaa pyrkimys viedä tekstiilialaa vastuullisempaan suuntaa ja on erittäin palkitsevaa, että myös kuluttajat arvostavat meidän vastuullisuuttamme edistäviä innovaatioita. Näistä hyvänä esimerkkinä on Jesus-pellavapussilakanamme, jolla on ainoana liinavaatteena maailmassa viidenkymmenen vuoden takuu,
kertoo Jukka Kurttila, Mannan luova johtaja, joka tunnetaan myös Mr. Finlaysonina.
Suomen innovaatioindeksi perustuu kuluttajien keskuudessa tehtävään kyselytutkimukseen. Tutkimuksen tekee Hankenin kauppakorkeakoulun tutkimustiimi. Ensimmäisen kerran tutkimus tehtiin vuonna 2021. Tänä vuonna haastateltiin lähes 3 500 kuluttajaa, jotka arvioivat 60:tä yritystä.
Kuvassa vasemmalta: Kristina Heinonen (Hanken), Jukka Kurttila, Kristiina Kurppa, Liisa Suurla ja Osmi Koskinen